Churchill’s Estates, Portugali

Portviinien ja täyteläisten punaviinien kehto


Portugali on pitkien perinteiden viinimaa, jossa viime vuosikymmeninä on ammennettu menestystä nimenomaan maan viinimenneisyydestä. Ikivanhat viininvalmistusmenetelmät ovat nykyään nousseet jälleen arvoonsa, ja viininviljelijät ovat huomanneet, millaisia aarteita maaperä ja vanhat, paikallisten lajikkeiden köynnösistutukset tarjoavat.  Vanhin Portugalin luokitelluista viinialueista on Douro, joka sai maantieteelliset rajat ja luokituksen jo vuonna 1756. Tällä kuuluisalla alueella sijaitsevat myös Johnny ja Caroline Grahamin Churchill’s Estate -tilan viinitarhat.

Johnny Graham saapui Portugalin Oportoon 1973 ja aloitti työt harjoittelijana portviinejä valmistavalla Cockburn’s-tilalla. Seuraavien kahdeksan vuoden ajan hän työskenteli tiiviisti viinin viljelyn ja tuotannon parissa oppien myös viinitilan johtamista.  Tilan johtaja Johnnysta tuli hänen ollessa vain 28-vuotias. Nuorta miestä kuitenkin kiehtoi oman viinitilan perustaminen, ja niinpä hän yhdessä vaimonsa Carolinen kanssa perusti yrityksen nimeltä Port Wine Company. Paikalliset viljelijät kuulivat Johnnyn aikeista oman viinitilan käynnistämisestä ja ryhtyivät auttamaan häntä. Tärkeään rooliin nousi mies nimeltä Borges de Sousa, joka myi Johnnylle viinitarhoja kohtuullisella hinnalla. Näin vuonna 1981 sai alkunsa Churchill’s Estate, jonka nimi perustuu Johnnyn vaimon tyttönimeen.

Alusta saakka Churchill’s Estate on ollut riippumaton, perheomisteinen tila, jonka painopiste on ollut laadukkaissa portviineissä. Nyt valikoimasta löytyy myös täyteläisiä punaviinejä. Vaikka tila on vuosikymmenten varrella kasvanut ja tuotanto laajentunut portviineistä myös punaviineihin, tinkimätön panostus laatuun on säilynyt toiminnan filosofiana. Churchill’s Estate portviinit ovatkin voittaneet useita palkintoja kansainvälisissä viinikilpailuissa.

Tilan kolme viinitarhaa, Quinta da Gricha, Quinta do Rio ja Quinta da Perdriz, sijaitsevat kaikki Douran alueella. Douran alue sijaitsee Portugalin koillisosassa levittäytyen Dourajoen rannalta aina Espanjan rajalle saakka. Aluetta pidetään maailman vaikuttavimpana, intensiivisimpänä ja villeimpänä viiniseutuna. Syrjäisellä alueella edelleen aasi ja muuli ovat parhaita apuja työn teossa, ja rypäleitä kannetaan viinitarhoilta jopa pari kilometriä lähimmälle ajokuntoiselle tielle. Vaikka alue on tunnetuin portviineistä, vuonna 1982 se sai rekisteröinnin myös valko- ja punaviinialueeksi (DOC).

Churchill's Reserve Port Makea
Churchill's Estates Reserva Täyteläinen 19,48
Tuote Makeus Hinta

Sivu: 1

Ajankohtaista

Alennusmyynneissä shoppaileville tiedotus!

Espoon Ison Omenan Decanter Wine Bar & Shopissa voit käydä nauttimassa lasillisen (12cl) Anna de Codorniu kuohuviiniä hintaan 6 €.

Lue lisää »

Viikon viini

Pasqua Sangiovese

Tämä keskitäyteläinen ja monikäyttöinen viini sopii hienosti pastan tai pikkulämpimien ruokien seuraksi eikä hintakaan huimaa päätä! 7,15 €

Lue lisää »