Korbel, Yhdysvallat
Ykkösluokan kupliva Kaliforniasta
Yhdysvaltojen maineikkaimman kuohuviinin historia on pitkä ja vivahteikas. Tuskin Korbelin veljekset 1800-luvulla Tsekkoslovakiasta Yhdysvaltoihin asettuessaan osasivat uumoilla, että heidän nimeään kantava juoma tulee aikoinaan kuplimaan maan johtajien lasissa. Näin kuitenkin kävi.
Kaikki alkoi 1800-luvun puolivälissä, jolloin kolme veljestä, Francis, Anton ja Joseph Korbel matkasivat suurin toivein länteen. Uusi elämä alkoi rakennus- ja sahatavaran tuotannosta, mutta jatkui maanviljelyksen parissa Russian River laaksossa. Hiekkainen maa, pitkät lämpimät päivät ja Tyynenmeren aamusumun kosteuttama ilmasto tarjosivat puitteet perinteisempien maataloustuotteiden ohella myös viininviljelyyn.
Ensimmäinen lajike, jonka Korbelin veljekset istuttivat, oli Pinot Noir. Jo tämä valinta kertoo veljesten rohkeudesta ja yritteliäisyydestä, sillä kyseinen rypäle Ranskan Samppanjasta oli varsin epätavallinen lajike Kaliforniaan. Veljesten viini saavutti kuitenkin välittömän suosion ja jo kahden vuoden kuluttua viinintuotanto oli heidän päätyönsä. Viinitilan kasvaessa 1880-luvulla Korbelit päättivät hankkia todellisen kuohuviinimestarin, prahalaisen Frank Hasekin vastaamaan kuohuviinin tuotannosta käyttäen perinteistä samppanjamenetelmää. Seuraavan vuosikymmenen puolella ensimmäiset Korbelin nimeä kantavat Kalifornian ”samppanjat” tulivat myyntiin ja jo vuosisadan vaihteessa ne niittivät mainetta kansainvälisesti.
Korbelin viinitila säilyi suvun omistuksessa aina 1950-luvulle saakka, jolloin sopiva ostaja tilalle löytyi. Ehtona kaupalle oli, että kuohuviinien valmistusmenetelmän tulee säilyä perinteisenä. Nuori viinintekijä Alfred Heck osti tilan ja toi mukanaan tuulahduksen uutta. Hänen myötään syntyi Kalifornia-tyylin kuohuviini, joka on hedelmäisempi ja vähemmän hiivaa sisältävä kuin Ranskan samppanjat. Uudistettu, kepeämpi ja kuivempi Korbel Brut tuotiin markkinoille 1956.
Nykyään Korbel on Yhdysvaltojen myydyin perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini sekä Valkoisen talon ja Air Force Onen kuohuviini. Tämänhetkinen viinitekijä on suomalaissyntyinen Paul Ahvenainen.
Korbelin viinitilan johdossa jatkaa Adolf Heckin poika, Gary, joka isänsä johdolla oppi viininvalmistuksen koko prosessin viinitarhasta markkinoille. Hän jatkaa samalla antaumuksella ja ylpeydellä työtä kuin isänsä ja Korbelin veljekset aikoinaan. Tästä muodostuu Korbelin kuplivien juomien sydän.
| Korbel Brut | Kuiva | 13,00 |
| Tuote | Makeus | Hinta |
|---|---|---|
|
Sivu: 1 |
||
Alennusmyynneissä shoppaileville tiedotus!
Espoon Ison Omenan Decanter Wine Bar & Shopissa voit käydä nauttimassa lasillisen (12cl) Anna de Codorniu kuohuviiniä hintaan 6 €.
Lue lisää »
Pasqua Sangiovese
Tämä keskitäyteläinen ja monikäyttöinen viini sopii hienosti pastan tai pikkulämpimien ruokien seuraksi eikä hintakaan huimaa päätä! 7,15 €
Lue lisää »